- Sen suuntaisuus pois tiestä päin riittävästi.
—————————–
5.väylä
- Voisiko 5 .väylän entisen haavikon alueen merkitä vesiesteeksi? Näin peli etenisi nopeammin.
- Punainen tii lähelle keltaista tiitä, niin saadaan mukava par4 kaikille.
—————————–
6.väylä
- Töyräs merkitään vesisteeksi. Peli etenee nopeammin.
- Punainen tii lähelle keltaista tiitä niin, että se on selkeä par4.
- Ojaa tulisi peittää erityisesti oikealta tiiltä katsoen.
- Vesiesteet ovat aivan turhia merkintöjä nykyisellään. Niiden raivaamattomilta reunoilta ei pääse lyömään kuitenkaan.
- Koko töyräs tulisi poistaa, maansiirto ei ole kallista.
Golfliiton katselmuksen julkaistuihin ehdotuksiin,
lisäisin seuraavaa:
VÄYLÄ 3 -sen suuntaisuus pois tiestä päin riittävästi, ja hienen lyhentää.
VÄYLÄ 4 -sen suuntaisuus pois tiestä päin
riittävästi.
Kommentti Tuntematon — Syyskuu 6, 2006 #
Puheenhoitajan esitykset kattavat oikeastaan kaiken sen, mitä itsellä on ollut mielessä ja enemmänkin. Pallojen häviäminen tuntuu huhu puheiden mukaan olevan jopa rajoittava tekijä kentän käyttöön. Olen käynyt kaksi kertaa kentällä (kerran viime kaudella ja kerran tällä kaudella). Mukana oli vielä pienet golfiin perehtymässä olevat junnut ja pllojahan katosi kummallakin kerralla toistakymmentä. Sinänsä edulliselle tavalle pelata tulee sitten hintansa pallojen muodossa. Suosittelen reuna-alueiden perusteellisempaa raivausta, jottei pallo ole heti lost-sellainen, jos se on väylän ulkopuolella. Muuten kentän henki ja mukava. Aion vastaisuudessa käydä useamminkin.
Kommentti Mika Ahola — Syyskuu 21, 2006 #
af92f24be527d04265540e66988c8bc8 viagra buy cheap viagra buy…
…
Paluuviite Tuntematon — Huhtikuu 3, 2007 #
af92f24be527d04265540e66988c8bc8 Wife my wife wife please…
…
Paluuviite Tuntematon — Huhtikuu 4, 2007 #
af92f24be527d04265540e66988c8bc8 Adderall cialis Cephalexin celebrex diets…
…
Paluuviite Tuntematon — Huhtikuu 4, 2007 #
af92f24be527d04265540e66988c8bc8 swingers swingers swingers swingers swingers…
…
Paluuviite Tuntematon — Huhtikuu 4, 2007 #
af92f24be527d04265540e66988c8bc8 wife wife my wife Wife…
…
Paluuviite Tuntematon — Huhtikuu 4, 2007 #
double team…
Popular authors of double team articles…
Paluuviite double team — Elokuu 2, 2007 #
nougcl cfhwdpbqn fmywac xlfsuzdmb phkx afjkncmwq rsldpoceu
Kommentti
Kommentti